Hae tästä blogista

torstaina, joulukuuta 07, 2006

Hannu Ojala

Palokadulta
Kuva: Hannu Ojala
Akvarellisti Vaasasta 

Hannu Ojala on syntynyt Jokioisissa vuonna 1952. Maalaamista hän on harrastanut koko ikänsä. Ojalan tekniikoita ovat akvarelli, öljy, pastelli, hiili ja tussi. Hän on Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry:n, Vaasan Taidekerhon ja Nordiska Akvarellsällskapet:n jäsen. Toimeentulonsa Ojala saa yrittäjänä.

Hän on osallistunut mm. seuraaviin näyttelyihin: "Siveltimen satoa" Emil Cedercreutzin museo Harjavalta 05, Minun Helsinkini 2006, Sanomatalo Mediatori Helsinki, Huumori ja tekemisen ilo - Seinäjoen taidehalli 06.

Hannu Ojala on ensimmäinen taiteilija albumissa, johon kerätään vaasalaisten taiteilijoiden ja taiteeharrastajien tekemiä kuvia Vaasasta.

keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006

Itsenäisyyspäivä 6.12


 Itsepäisesti

Mitä taiteilija Hannu Ojala on ajatellut ristiessään teoksensa 6.12 mukaan?

Taiteilijoista ei koskaan tiedä. Sateesta ja hahmoista voisi päätellä, että taiteilijan myötätunto on juuri näiden tavallisten tarpojien puolella. Taitelija Hannu Ojala itse on vakuuttunut, että teoksesta henkii myös Vaasan kaupunki.

Vaasa toimi Suomen sisällissodan aikana valkoisen Suomen väliaikaisena pääkaupunkina. Vaasan senaatin päämajana toimi Vaasan kaupungintalo, joka oli myös Valkoisen armeijan tukikohta.

Sodan muistoksi senaatti myönsi Vaasan kaupungille oikeuden käyttää vapaudenristiä vaakunan yhteydessä.

Vaasa on ollut 400 vuotisen historiansa aikna monena: Nikolainkaupunki, läänin hallintokaupunki, koulukaupunki, teollisuuskaupunki, matkailukaupunkia ja nyt ArtCity - taidekaupunki.

Lisää Hannu Ojalan töitä voit tarkatella täältä:

tiistaina, joulukuuta 05, 2006

Vaasa Street Scenes 4

Kuva ja teksti: jagHarjoitelma taustan ja mallin erilaisesta valaisusta. Näitä kohtauksia esiintyy usein amerikkalaisissa TV-sarjoissa ja elokuvissa mutta kokemukseni mukaan aivan liian harvoin Vaasan Toriparkissa.

Street scenes Vaasa

Ja samalla vastaus seuraavaan kysymykseen: "Miksi näissä kuvissa on ainoastaan naispuolisia malleja?" Vastaus: On helpompi saada kameli astumaan neulansilmän läpi kuin saada vaasalainen mies poseeraamaan valokuvassa.

Vaasa postikortit



 Vaasa 100 vuotta sitten

Millainen Vaasa oli runsaat 100-vuotta sitten? Vaasalaisia infon Gallerian postikorttikokoelma antaa siihen vastauksen. Postikorttialbumin korttien määrä kasvaa tasaiseen tahtiin. Nyt joulukuun alussa 2006 kortteja on vajaat 70

Tarkoitus on päästä vuoden kuluessa muutamaan sataan korttiin, joiden kaikkien aiheena on kadonnut tai muuttunut Vaasa.

Voit myös valita vaasalaisia. infon vihreästä yläplkista kohta Galleria ja sieltä edelleen ”Käyttäjien kuvia” ja sen jälkeen ”Postimestari”. Postimestari sijaitsee kolmannella lehdellä. Voit katsella koko postikorttisarjan nuolinäppäimiä klikkailemalla.

maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Sumujen tie

Kuva: Mjosundsjuck
Sumujen tie - Dimmornas Väg. Joulukuun 3. 2006. Kuvattu Räätälinsaaren länsipuolella - Fotat på västra sidan av Skräddargrundet

sunnuntaina, joulukuuta 03, 2006

Vaasa Street Scenes 2

Kuva: jag
Mallina tässä kuvassa on Vaasan yliopistossa opiskeleva Joy. Hän on hahmona ehdottoman mielenkiintoinen; hiljainen älykkö, jonka malliportfoliosivujen ympärillä pyörii kuitenkin erittäin innokas - lähinnä miehistä koostuva - nettiyhteisö.

lauantaina, joulukuuta 02, 2006

Merenpinta Vaasassa



Sentti sadassa vuodessa
maa nousee merenkurkussa

Näiden metallikuulien avulla voi katsoa kuinka korkealla merenpinta on aikoinaan ollut, ja miten meri on väistynyt sadan vuoden välein. Kuulat löytyvät Palosaaren salmen vierestä ja paikalta löytyy myös opaskyltti.

Med hjälp av de här metallkulorna kan man se hur högt vattenytan nådde förr, och hur mycket havet vikit undan med hundra års mellanrum.

Kulorna kan hittas vid Brändö sund och en infotavla finns på plats. Kuva ja teksti: Kike_B

1000-luvun alkaessa nykyisen Vaasan seutu oli lähinnä merenpohjaa. Muutama saari nousi merestä siellä täällä. Yksi suurimmista saarista oli nykyisen Gerbyn kaupunginosan kohdalla.

Asukkaita seudulle alkoi kertymään 1100-luvulla kun metsästäjät, hylkeenpyytäjät ja kalastajat tulivat seudulle etsimään elantoansa.

Vaasan seudulle alkoi kerääntymään ruotsinkielistä asutusta Merenkurkun toiselta puolelta 1200-luvulla. Tämä johtui osaksi Suomen tulemisesta Ruotsin vaikutuspiiriin noin vuonna 1156 alkaneiden ristiretkien myötä. Varsinainen asutuskeskus muodostui Mustasaareen 1300-luvulla Korsholman linnan toimiessa läänin hallinnollisena keskuksena. Nykyisin sen paikalla on vain kumpu muistomerkkeineen.

perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Vaasa Street Scenes 1

Kuva: Jag
Avaus sarjaan, johon kuvaan vaasalaisia ihmisiä Vaasassa. 

Malli on nimeltään Essi.

Itseasiassa tämä kuva on tyypillinen "Plan B"-otos. Alkuperäinen tarkoitukseni oli mennä kuvaamaan keskustan Citymarkettiin ja katsoa millaisen valoefektin saisi aikaan yhdistämällä malliin salamavalon lisäksi esim. lihatiskistä heijastuvan valon. 

Saavuttuamme Citymarkettiin ja otettuani kameran esiin suunnitelma kariutui kuitenkin välittömästi kun paikalle juoksi Securitaksen harmaapaita, joka ilmoitti, että kuvaaminen on ehdottomasti kielletty.