Hae tästä blogista

lauantaina, joulukuuta 02, 2006

Merenpinta Vaasassa



Sentti sadassa vuodessa
maa nousee merenkurkussa

Näiden metallikuulien avulla voi katsoa kuinka korkealla merenpinta on aikoinaan ollut, ja miten meri on väistynyt sadan vuoden välein. Kuulat löytyvät Palosaaren salmen vierestä ja paikalta löytyy myös opaskyltti.

Med hjälp av de här metallkulorna kan man se hur högt vattenytan nådde förr, och hur mycket havet vikit undan med hundra års mellanrum.

Kulorna kan hittas vid Brändö sund och en infotavla finns på plats. Kuva ja teksti: Kike_B

1000-luvun alkaessa nykyisen Vaasan seutu oli lähinnä merenpohjaa. Muutama saari nousi merestä siellä täällä. Yksi suurimmista saarista oli nykyisen Gerbyn kaupunginosan kohdalla.

Asukkaita seudulle alkoi kertymään 1100-luvulla kun metsästäjät, hylkeenpyytäjät ja kalastajat tulivat seudulle etsimään elantoansa.

Vaasan seudulle alkoi kerääntymään ruotsinkielistä asutusta Merenkurkun toiselta puolelta 1200-luvulla. Tämä johtui osaksi Suomen tulemisesta Ruotsin vaikutuspiiriin noin vuonna 1156 alkaneiden ristiretkien myötä. Varsinainen asutuskeskus muodostui Mustasaareen 1300-luvulla Korsholman linnan toimiessa läänin hallinnollisena keskuksena. Nykyisin sen paikalla on vain kumpu muistomerkkeineen.

perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Vaasa Street Scenes 1

Kuva: Jag
Avaus sarjaan, johon kuvaan vaasalaisia ihmisiä Vaasassa. 

Malli on nimeltään Essi.

Itseasiassa tämä kuva on tyypillinen "Plan B"-otos. Alkuperäinen tarkoitukseni oli mennä kuvaamaan keskustan Citymarkettiin ja katsoa millaisen valoefektin saisi aikaan yhdistämällä malliin salamavalon lisäksi esim. lihatiskistä heijastuvan valon. 

Saavuttuamme Citymarkettiin ja otettuani kameran esiin suunnitelma kariutui kuitenkin välittömästi kun paikalle juoksi Securitaksen harmaapaita, joka ilmoitti, että kuvaaminen on ehdottomasti kielletty.

torstaina, marraskuuta 30, 2006

Vene jumissa

Kuva: Nappailija
Todella hieno oivallus. Onko vene jäänyt jäiden puristukseen unohdukden johdosta vai onko veneen omistaja ikuinen optimisti, joka uskoi avoveden jatkuvan vielä pitkään? Tällaisista kuvista huomaa miten tärkeät Onkilahden peili keskellä kaupunkia on Vaasalle.

Syntinen Vaasa

Kuva: Pappa Razzi
Stripteaseravintola Lady Pink edustaa "syntistä Vaasaa" Paikka sijaitsee palokadulla ravintola Fransmamnnin ja ns. Vanhan apteekin välissä.

keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006

Entinen kulkutautisairaala

Kuva: MjosundsJucka

Keskussairaala-alueen kaunein rakennus. Tässä rakennuksessa on toiminut mm. kulkutautisairaala. Talon etusivulla olevien ikkunoiden ulkopuolella oli portaat tai tikapuuntapaiset, joilta omaiset saattoivat katsella hoidossa olevia läheisiään. Nykyään talossa toimii. mm. ihotautipoli. Keskussairaalan vanha osa on vuodelta 1902 (I.Reinius).

tiistaina, marraskuuta 28, 2006

Raippaluodon silta 2

Kuva: SR
Raippaluodon silta on niin viehättävä kuvauskohde, että siitä voi huoletta julkaista useita kuvia eri vuodenaikoina ja eri vuorokaudenaikana. Älä tyydy vain katselemaan siltaa. vaan aja sen ylitse ja tutustu samalla Raippaluotoon.

Åbo Akademi

Kuva: Kike_B

Lähin rakennus on entisen rantamyllyn konttori. Siellä istuu nykyään Åbo Akademi Vasan hallinnollinen puoli. A.A.Levón perusti Vaasan Höyrymyllyn 1849. Levónin talo, nykyinen konttori, on vuodelta 1861 (C.A.Setterberg).

Den närmaste byggnaden är den före detta strandkvarnens kontor. Nu sitter Åbo Akademi Vasas administrativa sida där.

maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Kirkkopuisto talvella

Kuva: pohjalaane
Luminen kirkkopuisto on kuin kidesokerilla kuorrutettu. Jos poistaa taustalla näkyvät autot niin näkyvä voisi olla otettu milloin tahansa 1900-2006.

sunnuntaina, marraskuuta 26, 2006

Sokeritehtaan ranta

Kuva ja teksti: Starman

Tältä rannalta Vaskiluodosta on mahtavat merinäköalat. Nauttivatkohan parakit ja jätemaa lepopaikoistaan täysin siemauksin? Eipä luulisi olevan pakko rakentaa Vaskiluodon pururadan päälle, kun on jäljellä tämänlaista joutomaata ympäri Vaskiluotoa. Tässäkin siis merinäköalat isolle selälle. Ainoata hyvää maankäyttöä tässä kuvassa ovat veneet. Ne kuuluvatkin Vaasan rannoille. niistä en valita.

lauantaina, marraskuuta 25, 2006

Kaupunginselkä

Kuva: Kike_b

Näkymä Eteläiselle Kaupunginlahdelle Rantakadun eteläpään läheltä.
Utsikt mot Södra Stadsfjärden nära Strandgatans södra ända.

Ns. Gustafsborgin rantareitti houkuttaa vaaslaisia säällä kuin säällä.

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006

Raippaluodon silta


Kuva: Kike_B

Raippaluodon silta - Replotbron

Raippaluodon silta (ruots. Replotbron) on Suomen pisin. Silta yhdistää Raippaluodon mantereeseen Mustasaaren kunnassa. 

Sillan pituus on 1 045 metriä. Se rakennettiin korvaamaan Suomen vilkkaimmin liikennöityä lauttayhteyttä. Sillan rakentaminen maksoi noin 25 miljoonaa euroa.

Sillan peruskivi muurattiin 3. kesäkuuta 1996, ja se avattiin liikenteelle 27. elokuuta 1997. Sillan vihki tuolloinen presidentti, Martti Ahtisaari.

Silta yhdistää Raippaluodon–Björkön alueen mantereeseen ja korvaa aiemmin käytössä olleen lossiyhteyden.

Siltaa kannattelee 13 massiivista betonitukea, 2 maatukea, 9 välitukea ja 2 pylonia. Pylonit nousevat 82,5 metrin korkeuteen.

Sillan keskiosaa kannattelevat pylonien huipulle kiinnitetyt teräspalkit. Pisimmät vaijerit ovat 127 metriä pitkät. Siltaa kannattelee 64 vaijeria. Ajoradan leveys on 12 metriä, josta 8,25 metriä on tarkoitettu autoliikenteelle ja 3,75 metriä varattu kevytväyläksi. Vapaa korkeus merenpinnan yläpuolella on 26 metriä.

tiistaina, marraskuuta 21, 2006

Merenkurkun maailmanperintö

Kuva: juhaz
 Merenkurkun maailmanperintöalue

Vaasan edustalla sijaitseva Merenkurkun saaristo hyväksyttiin heinäkuussa 2006 Unescon maailmanperintöluetteloon. Merenkurkku kuuluu saman kategoriaan luonnonperinnön klassikoiden, kuten Australian Ison Valliriutan, Galápagossaarten ja Yellowstonen kansallispuiston kanssa
.

Merenkurkun alue on ensimmäinen maailmanperintöluetteloon hyväksytty suomalainen luonnonperintökohde. Tarkalleen ottaen se on Ruotsin Höga Kustenin maailmanperintökohteen laajennus. Yhdessä ne muodostavat geologisen kokonaisuuden, jossa maankohoaminen näkyy ainutlaatuisella tavalla.

Merenkurkku on pääosin matalaa moreenisaaristoa, jonka korkein kohta kohoaa ainoastaan noin 20 metriä merenpinnan yläpuolelle. Erityisen vaikuttavia ovat mannerjään Pohjanmaan tasangolle muovaamat pyykkilautamoreenikentät eli De Geer -moreenit. Maisema on seurausta jäätiköitymis- ja sulamisvaiheista viimeisen jääkauden aikana.Merenkurkussa maankohoaminen on hyvin voimakasta, keskimäärin 8mm vuodessa. 

Saaristo muuttaa siis jatkuvasti muotoaan: uusia saaria nousee, merenlahdet muuttuvat järviksi ja veneväylät mataloituvat. Nämä muutokset ovat havaittavissa yhden ihmispolven aikana, sillä maa-ala kasvaa vuosittain sadalla hehtaarilla. Uloimmista saarista on matkaa Ruotsiin vain noin 25 kilometriä.
Merenkurkun alue vapautui jäätiköstä noin 10 000 vuotta s

maanantaina, marraskuuta 20, 2006

Vaasan yliopiston Meri-Campus


Kuva: Kike_B
Vaasan Meri-Campus
Vaasan yliopiston MeriCampus lienee Suomen kaunein. Meren rannalla, kaupungin kainalossa sijaitseva yliopsto tuo Vaasaan aivan uudenlaista sykettä. Vaasa on monipuolinen
koulutuskaupunki, jossa elinikäinen oppiminen alkaa esiopetuksesta ja jatkuu aina ikäihmisten yliopistoon. 

Kaupungin eri oppilaitoksissa ja korkeakouluissa on noin 25 000 opiskelijaa. Vuonna 1987 aloitettu ja päiväkodeista peruskoulun yhdeksännelle luokalle ulottuva ruotsin ja suomen kielen kielikylpymenetelmä on esimerkkinä muulle Suomelle.

Englanninkielistä opetusta Vaasassa on tarjolla leikkikoulusta kansainväliseen ylioppilastutkintoon ja ammatilliseen tai korkeakoulututkintoon saakka.

Kaupungin seitsemässä eri korkeakouluyksikössä on noin 11 500 opiskelijaa, jotka opiskelevat yli 30 koulutusohjelmassa suomen, ruotsin ja englannin kielellä..

Öinen Vaasa

Kuva: zapman
Öinen Vaasa houkuttaa viettelee ja vetää puoleensa. Tunnelma on kuin "Kotkan Ruususta".