Hae tästä blogista

lauantaina, joulukuuta 16, 2006

Jorma Ojaharju


Vaasan veri ei vapise, ilm. toukokuu 2006
Kuva: Tapio Parkkari
Jorma Ojaharju lienee ainoa vaasalainen kirjoittaja, jonka on viime vuosina kronikoinut syntymäkaupungistaan. Muista tulee mieleen vain ”Varjoisan kaupungin tarinoita”, jonka panivat pystyyn Rauno Anttila ja Asko Hurtig kuusitoista vuotta sitten. Tämä kaupunki olisi ansainnut enemmän.

Jompankaan veri ei vapise
- Vaasan veri ei vapise sai alkunsa, kun Helsingissä asuvan ystäni vaimo löysi vanhoja kirjoituksiani Vaasasta ja ryhtyi niitä tuttavapiirissään levittelemään. Hän kysyi minulta, että voisinko kirjoittaa lisää. Siitä se alkoi. Voidaan kai sanoa, että kirja on tehty ”yleisön pyynnöstä”
-
Kirjassa on historiaa ja nykypäivää sekaisin. Olen liittänyt sinne myös juttuja, joita olen lukenut Vaasasta ja muita mielestäni kirjaan sopivia juttuja. Voisi sanoa, että kirja sisältää hervotonta suunsoittoa. Politikoinnin osuus on melko vähäinen, sanoo Ojaharju.

Aikaisempien Vaasa -kirjojen suosiosta Ojaharju arvelee karhean sarkastisesti, että ihmiset haluavat lukea oman nimensä kirjaan präntättynä. Niin nytkin. Mitään henkilöluetteloa kirjassa ei kuitenkaan ole.
Kirja on saatavissa Vetokannaksen Kymppikioskista kohtuulliseen hieman yli 20€ hintaan.

Ei kommentteja: