Hae tästä blogista

sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006

Vaasan katutaide


Vaasalainen katutaide on aneemista

Tagit, tarrat, stikkerit, stencilit ja graffitit ovat merkkejä urbaanista kulttuurista. Katutaide kehittyy koko ajan. Enää tekijöinä eivät ole vain graffittitaiteesta kiinnostuneet, vaan periaatteessa kuka tahansa voi tehdä sablonigraffitin tai käyttää valmiita stencillejä tai sabloneja

Taidetarra onnistuu skannerilla, väritulostimella ja valmiilla tarra-arkilla ja mallit voi noutaa netistä. Esimerkiksi Punk Stencill-sivustolta löytyy kuva useimpiin tarpeisiin. Toki myös tusseilla, liisteripötköllä ja nipulla A4:siä pääsee hyvään alkuun. Osaava kierrättää työnsä Photoshopin kautta. Enää tarvitaan vain sisältö.

Tarroilla vaikuttaminen on Vaasasa kovin vähäistä jos sitä verrataan moniin suomalaisiin kaupunkeihin. Mm. Helsingillä ja Joensuulla on omat vahvat katutaideyhteisöt. .

Mistään uudesta asiasta ei tietenkään ole kysymys. Vielä 50-60 luvulla sähköpylväät toimivat jopa kunnallisten ilmoittelun alustana. Samaa tarkoitusta palveli uudisrakennusten lautaiset suojaseinät. Nykyisin tarrojen alustoina toimivat kaupungin pysäköintiautomaatien kyljet, Vaasan läänin puhelimen kaapit ja Vaasan Sähkön ja postilaitokset monenmoiset kaapit.

Oikeastaan ainoa näkyvä tarrakampanja Vaasassa on ”Che ´n” kuvat joita on ilmestynyt melko runsaasti eripuolille kaupunkia. Kuvan sanoma on kuitenkin jäänyt hämäräksi. Jotkut ovat sanoman ymmärtäneet, koska ovat ryhtyneet raaputtelemaan che-tarroja tai asialla ovat kaupungin työntekijät. Lopputulos on ikävän näköistä töhryä.

53 kommenttia:

xingweb kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Onko täällä tarkoituksena kannustaa ihmisiä laittomuuksiin, vai miksi täällä annetaan neuvoja töhrimiseen?

Sten Cills kirjoitti...

Johan tuli sammakko. Jokainen joka tuntee katutaiteen sanastoa pystyy googlettamaan minuutissa valtavan joukon hyviä linkkejä graffitti, sbluuna, stencils, tarra, stikkeli yms. sivuille.

Anonyymi kirjoitti...

Näin muuten on: Täältä löydät radikaaleja sabloneja

http://radicalreference.info/node/568

Sten Cills kirjoitti...

Paljon hyviä ideoita aaasalaisen katutaiteen elvyttämiseen:

http://en.wikipedia.org/wiki/Stencil

Putin kirjoitti...

Taitavasti tehty graffitti tai taidokas tarra ei minua häiritse, mutta kylläkin taitamattomien töherrykset ja erityisesti MAINOKSET, joita on paljon enemmäön kuin graffitteja.

matlåck kirjoitti...

Kaupunki ilman katukulttuuria- ja taidetta on tylsä! Valitettavasti Vaasa on hyvin lähellä "tylsää".

Mielelläni näkisin enemmän luovien nuorten mielten töitä kaupungin katukuvassa. Kuka voi väittää että harmaa sähkökaappi on sellaisenaan kaunis, saatika sitten räkäinen, maaleistaan lohkeileva lautaseinä?

galleria siitä mitä stencil-kulttuuri parhaimmillaan suomessa on:
http://www.flickr.com/groups/stoptohryille/pool/

Kike_B kirjoitti...

Täällä tietääkseni kannustetaan taiteeseen, ei töhryihin.

Ja harmaa seinä ei minun silmiä hivele. Ei myöskään töhritty vanha puuseinä tai muistomerkki. Maailma ei ole mustavalkoinen.

Anonyymi kirjoitti...

xanax xanax side effects for long term use - buy xanax echeck

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online tramadol hcl 50 mg side effects - tramadol 627

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online tramadol overdose treatment - addiction potential for tramadol

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol usa buy tramadol overnight saturday delivery - taking 100mg tramadol

Anonyymi kirjoitti...

xanax online buy xanax online for cheap - buy alprazolam thailand

Anonyymi kirjoitti...

generic xanax xanax recreational use - can you buy real xanax online

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online what is ultram tramadol used for - tramadol hcl mode of action

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online maximum dosage tramadol 24 hours - tramadol dosage dental pain

Anonyymi kirjoitti...

buy carisoprodol side effects for carisoprodol - carisoprodol en espanol

Anonyymi kirjoitti...

xanax online drug interactions paxil xanax - drug interactions xanax tylenol pm

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online tramadol efectos secundarios - tramadol 50 mg addiction

Anonyymi kirjoitti...

carisoprodol 350 mg carisoprodol usa - carisoprodol generic for soma

Anonyymi kirjoitti...

xanax online xanax bars no writing - buy xanax hq drugs

Anonyymi kirjoitti...

generic xanax order xanax online no prescription - buy xanax ireland

Anonyymi kirjoitti...

xanax online cheap legal xanax - xanax and breastfeeding

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online tramadol ultram ingredients - ultram side effects itching

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online tramadol high duration - cheapest tramadol online no prescription needed

Anonyymi kirjoitti...

cialis online cialis price usa - generic cialis mississauga

Anonyymi kirjoitti...

xanax online xanax and alcohol liver - xanax side effects children

Anonyymi kirjoitti...

buy cialis online cialis daily use cost - cialis online secure

Anonyymi kirjoitti...

buy xanax online xanax drug abuse symptoms - best place order xanax

Anonyymi kirjoitti...

xanax online pictures generic 2mg xanax - buy xanax online video

Anonyymi kirjoitti...

buy generic cialis online no prescription buy cialis soft tabs online - cialis price

Anonyymi kirjoitti...

buy xanax xanax drug interactions - xanax side effects patients

Anonyymi kirjoitti...

cialis online cialis daily buy - can you buy cialis over the counter in usa

Anonyymi kirjoitti...

learn how to buy tramdadol tramadol 50 mg wiki - tramadol dosage 100mg

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol tramadol hcl 50 mg strong - tramadol purchase online no prescription

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online where to buy tramadol in usa - tramadol online no prescription overnight delivery

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol can you order tramadol online - tramadol hcl webmd

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol cheap no prescription tramadol with high blood pressure - tramadol 400

Anonyymi kirjoitti...

http://landvoicelearning.com/#23561 tramadol withdrawal night sweats - tramadol addiction support

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online tramadol nausea - ultram tramadol hci

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol tramadol overnight - generic tramadol no prescription overnight

Anonyymi kirjoitti...

buy ativan online ativan and alcohol experience - ativan and alcohol dangers

Anonyymi kirjoitti...

ativan pharmacy ativan epocrates - buy lorazepam australia

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online tramadol online no prescription overnight cod - tramadol causes high blood pressure

Anonyymi kirjoitti...

http://ranchodelastortugas.com/#61301 cheap xanax pharmacy - funny xanax quotes

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online cheap tramadol with cod - tramadol shipped with no prescription

Anonyymi kirjoitti...

where can i order xanax online 10mg xanax generic - xanax and alcohol feeling

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol without rx will 50mg tramadol do you - tramadol hcl tablets 50 mg

Anonyymi kirjoitti...

generic alprazolam where to buy xanax bars online - xanax bars topix

Anonyymi kirjoitti...

buy xanax online xanax wiki fr - xanax 2mg bars onax

Anonyymi kirjoitti...

http://ranchodelastortugas.com/#82165 alprazolam 0.5mg yellow pill - xanax time release

Anonyymi kirjoitti...

buy xanax online much xanax pills worth - drug interactions lyrica xanax

Anonyymi kirjoitti...

Your current article offers proven benefiсiаl to
me ρersonally. It’s quite useful and you're simply clearly very well-informed of this type. You possess popped my personal eyes to various views on this matter with intriquing, notable and solid written content.

Have a look at my web-site; Buy Viagra