Hae tästä blogista

sunnuntaina, syyskuuta 05, 2010

ITE-taidepuisto Vaasaan

Pohjanmaan Museon johtokunta tyrmäsi ajatuksen ITE-taidepuiston perustamisesta Vaasaan.  "Sellaista ei tarvita"  Kuva: Johan Hagström.
Vaasaan ei kaivata ite-taidepuistoa
Tein 6.10 2005 kuntalaisaloitteen ITE-taidepuiston rakentamisesta Vaasaan. Aloitteen mukaan tavoitteena on että lähimmän kymmenen vuoden aikana rakennetaan nykyisen Edvin Hevonkosken lenkkipolun ja taidepuiston yhteyteen laaja noin 50-100 teoksella vuodessa kasvava kansainväliset mitat täyttävä taidepuisto. Puistoon kerättäisiin töitä suomalaisilta ITE-taiteilijoilta. Lopullusena tavoitteena olisi n. 1000-1500 teoksen taidepuisto.

Pohjanmaan museon johtokunta käsitteli asian 14.12. 2005 ja asettui kielteiselle kannalle. Vastauksen mukaan ”Pohjanmaan museo pitää Vaasan Edvinipolkua ja omaa aluetoimintaansa toistaiseksi riittävinä tämän taidelajin esittelijöinä kaupungissamme. Alueellinen työnjako huomioiden on perusteltua tukea Kaustisen toimia tällä saralla."

Pohjanmaan museon auktorisoidun näkemyksen mukaan ei ole edes tarkoitus, että ITE-taide säilyisi kovinkaan pitkään. Näin vastauksessa. ”ITE-taide on luovuuden muoto, joka ei lähtökohtaisesti ole tarkoitettukaan säilymään pysyvästi. Teosten sisällöllinen olemus on vahvasti sidoksissa niiden syntypaikkaan ja tekijän henkilökohtaiseen läsnäoloon, eivätkä työt näin ollen ole enää ideaansa vastaavia muualle sijoitetuina."
Tapio Parkkari
Lue lisää vaasalaisia.info blogista

Ei kommentteja: